Keväällä minä herään, veryttelen jäseniäni sammalten alla ja nousen viimeisten lumihiutaleiden pureutuessa kuviksi käsivarsilleni. Minä avaan silmäni auringolle ja maalaan taivaanrantaan kesäsateita. Sillä minähän rakastan asfaltin tuoksua sateen jälkeen ja vesilammikoita joissa näkyy koko maailma.
- Voisiko minustakin tulla erityinen ilman taikuutta ? Mutta muista etten aio rakastua sinuun.
-Mikä siis tekee sinut noin surulliseksi ?
Ja toisinaan yritän muistaa milloin oikeastaan lakkasin pelkäämästä pimeää. Kävelen korkeissa koroissa metsän keskellä, pysähdyn hetkeksi, kuuntelen tarinoita maailmoista tähtien takana. Päiväni unohtuvat kirjojen sivuille, niiden jotka kertovat inspiraatioista, se on sitä kun persoona hetkeksi hajoaa, ja yöni sekalaisten ihmisten uniin, niiden jotka rakastuvat minun sateen värisiin kauriinsilmiin täksi yhdeksi yöksi.
-Karataan täältä, ihan kahdestaan. Annetaan ihmisten juoruilla meistä.
Pitäisi rauhoittua ja seistä suorassa ja lopettaa tupakointi. En tainnut koskaan oppia noudattamaan sääntöjä. Täksi yöksi saatan rakentaa kotini kissankellojen suojaan, huomenna käperryn ehkä rantakaislikkoon. Ja kaupunkien värivaloissa tanssin, en juurru koskaan.
2 kommenttia:
tykkään näistä sun tarinoista, vaikken niin ymmärrä sellaisten päälle ku jotku muut ehkä. Nää imaisee vaan sisään omaan maailmaansa, tosi hienoja.
voi kiitos, ihanaa ku ihmiset vaivautuu tänne viellä, vaikka jätin teidät niin pitkäksi aikaa.
mutta siis mä oon sitämieltä et kirjoittaminen on ihan yhtä lailla taidetta kun esim maalaaminen enkä mä itse ymmärrä maalamisen tekniikoista mitään, mut jos tykkään jostain maalauksesta niin se on hyvä maalaus. eli jos tykkäät jostain tekstistä niin se on hyvä. silloin ymmärrät mun mielestä ihan tarpeeksi. olimpas taas sekava, toivottavasti ymmärsit mitä ajoin takaa :D
Lähetä kommentti