Minun hymy on surullinen, vaikka aurinko paistaisi. Vaellan pienen pienillä hiekkateillä ja pian liian pienet kengät riisun, hoipertelen. Poimin ruusuja mukaani omakotitalojen pihasta, juoksen pakoon niin, että kantapäihin sattuu. Ja haluaisin oppia tanssimaan tai soittamaan pianoa tai kertomaan ääneen lämpimät tunteeni.
Juna-aseman seiniin kirjoittelen ohjeita nuorille, jotka tuhlaavat potentiaaliaan, niinkuin minä pitkään tuhlasin omaani. Matkanvarrelta muistoja kerään, piilotan hameeni laskoksiin ja tiedän, kaikki tiet vievät viellä joskus kotiin. Silmät meikkaan katukivetyksen reunalla istuen. Sukkahousuissani on silmäpakoja siellä täällä ja käytän paitoja, joissa on tarpeettomia nappeja. Poltan tupakkaa. Lakkaan kynnet ruuhkabusseissa, saatan piirtää huurteiseen ikkunaan häkkilintuja. Vanhat ihmiset paheksuvat sotkuista tukkaani.
Eikä maailma pyöri silmissä enää niin paljon kuin ennen. Pitää napata kiinni elämän hameenhelmaan ja kieltäytyä päästämästä irti. Pitää kirjoittaa tunteet paperille ja laulaa ne ihmisille, saada mahdollisimman monta hymyilemään. Pitää olla onnellinen, onnellinen itsensä kanssa. Pitää pärjätä yksin, olla takertumatta keneenkään liiaksi. Pitää olla kaunis, hauska ja älykäs ja oppia olemaan hyvä.
4 kommenttia:
Todella hieno teksti, mutta on nyt ihan pakko kysyä... "ohjeita nuorille"? Mitä itse olet, 18? 19? :D
ensinnäkin kiitän kauniisti ja kumarran kehuistasi tekstin puolesta (:
toiseksi vastaus kysymykseesi, eli juu olen yhdeksäntoista
kolmanneksi, haluan että ymmärrät tekstieni olevan fiktiota, jotka maustan omilla tunteillani ja ajatuksillani. esim tämän kirjoitin ajatuksissani sellainen suunnilleen kaksvitonen tyttö, joka puree kynsiään vähän liikaa ja punainen sekaisen kihara tukka, sellainen kun will ja gracen grecella (:
Oot kyllä taitava.
kiitän kauniistija kumarran.
Lähetä kommentti