sen iholla leikkivät säteet vaikeuttavat nukkumista

Oli öitä joina hän nukkui rauhallisesti,
niin etten pieniin hetkiin pelännyt hänen pelkäävän.
(kukaan ei kuiskinut hänelle ohjeita)
Niinä öinä aloin rakentaa itselleni tupakantuoksusta kotia
sen huoneen ikkunanpieliin,
lattianrakoihin,
hänen kissansa turkkiin.
Ja tiesin sen päättyvän lopulta, vaikka avaisin hänelle maailmani.
(vaikka tiesin hänen olevan vahvempi kuin itse olin)
Otin hänet mukaani sinne missä valo on sinisen sävyistä,
piilotin myrskyäviin silmiin.
Opetin hänet puhumaan silmin korvin käsin.
Ja jokaikinen yö painajaisissani mietin, haluaako hän minut vai sen joksi minua luulee ?
Minähän olen ei kenenkään koti.
Joskus on vain niin ihanaa olla mahdoton, etten osaa sulkea suutani ajoissa.
(ja hän kuunteli pienten äänten neuvoja)
Enkä enää koskaan saa häntä unohtamaan pahimpia sanoja, unohtamaan,
minkä värinen aurinko oli sinä ensimmäisenä yönä kun ojensin hänelle sydämeni.



en ole lakannut rakastamasta häntä hetkeksikään