Olin kuulemma sopimaton hänelle, tai hän liian hyvä minulle. Sillä melodramaattisin elkein se toinen sanoi minun vieneen elämänsä, sen onnen joka olisi kuulunut hänelle, eikä minulle. Kerroin melkein käsittämättömillä kielillä rakkaudesta, vääristä valinnoista ja särkyneistä sydämistä, ja he pitivät minua punatukkaisena prinsessana, joka halusi kaiken mitä ei voinut saada; olla yksi pojista, naida tyttöjä, luoda taidetta sanoin. Vanhoilla mustekynillä loin täydelliset lauseet paperille, sillä sen osasin, tehdä tekstistä loistavaa, kaunista ja raakaa.
Eikä rakkaudessa ole kyse siitä, kuka on hyvä ja kenelle, kuka liikaa tai liian vähän yhtään mitään. Ei jaeta puolia, kerätä keksipisteitä, pohdita toisia vaihtoehtoja tai ajatella vastaako oikein. Rakkaus ei ole analyyttista eikä se aina ole tervettä, eikä se koskaan tunne sääliä.
Ja aina oli totta että rakastin todella, en koskaan lopettanut, en unohtanut hetkeksikään, en edes toisen naisen lämmössä. Liian vaikea, liian vahva, liian sulkeutunut, liian temperamenttinen, liian uppoutunut sanoihinsa. Aina olin liikaa toista ja liian vähän vastakohtaa, en koskaan tarpeeksi mitään, eikä se minua liiemmin haitannut, kunhan sain kuunnella kuinka hän nimesi tähtikuvioita kesäöinä ja odotti, että sain kirjoitettua kappaleet loppuun.
Tiesin voivani elää elämääni kuin se olisi ikuista, jollei hän olisi siinä viemässä järkeni lisäksi henkeäni. Sillä olen oppinut, että sydämet voivat vaihtaa omistajaa yhtä helposti kuin kivet muuttuvat hiekaksi ajan vaihtaessa paikkaa. Koska vaikka aikaa kuvataan janana, tulevaisuus pyörteilee ja vaihtaa suuntaa alati, pysähtyy miettimään ja kääntyy toisaalle, eikä mikään ole sama enää huomenna. Aurinko ja sade antavat elämälle tilaisuuden, eivätkä tunteeni häneen koskaan muutu.
Enkä koskaan ollut varma itsestäni, enkä uskonut todisteluita rakkaudesta, sillä olin luonut valheellisen maailman, jossa rakkaus oli tuskaista, eikä päättynyt hyvin ennen viimeisiä sivuja ja me olimme vasta neljännen luvun kahdennellatoista sivulla. Poltin hänen ostamaansa tupakkaa sisällä, karistin tuhkat hänen siivoamalleen lattialle, ja join hänen keittämäänsä kahvia kylmänä. Enkä koskaan pitänyt häntä itsestään selvyytenä, vaikka en osannutkaan sanoa sitä ääneen, tarpeeksi selvin sanoin, kun hän suuttui, itki ja repi työni pieniksi palasiksi, mutta suudella osasin ja kosketuksilla kerroin "rakastan sinua tuollaisena".
Sillä eihän kukaan tee rakkaudessa valintoja niin kuin korttipelissä, koska peleissä on säännöt; kakkos-seiska on huonoin peli, jätkä voittaa kympin ja ässä on vahvin kortti. Ei rakkautta mietitä, suunnitella tai ennusteta; vastaan nyt tuohon hymyyn ja tuosta katseesta raivostun, enttententten, valitsen sinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti