Niinhän minäkin olin matkalla hakemaan inspiraatiota, naisen vartalon lämmöstä. En ole koskaan kaivannut seuraa aamukahville, ainaista ihailijaa töilleni, vain kuuman hengityksen iholla ja himokkaat silmät, sillä taiteilija tarvitsee jonkun, joka tekee hänet hetkeksi hulluksi. Voit kutsua sellaista naista rakastajattareksi, muusaksi, lähteeksi, minä en välitä.
Ja joka puolella näin, yleinen moraalittomuus vaatii uhreja.
Ja joskus oli hetkiä kun pysähdyin kadunkulmaan, istuin jalat autotien puolella, poltin savukkeen tai pari ja kirjoitin käsiini yksittäisiä lauseita.
Sillä kolmannen tuopin jälkeen olin saalistaja, etsien sitä joka osaa puhua, kertoa onnesta ja kurjuudestapa itkeä jos käsketään. Sellaisen naisen halusin lämmittämään vuoteeni, eikä kukaan jäänyt aamuun saakka, koska niin sen kuului mennä. Auringon noustessa rakastan vain ja ainoastaan kirjoituskonetta ikkunan vieressä ja istun monta tuntia parvekkeen kaiteella siemaillen mustaa kahvia.
Aina oli iltoja joina en halunnut kuin miettiä, ajattelevatko muut koskaan kuolemaa, vapautta ja vanhoja seksikumppaneita. Nojata parvekkeen betonikaiteeseen, polttaa ketjussa sateeseen, sillä Lontoossa sataa aina ja karistin tuhkat kerran toisensa jälkeen äidin antamaan mosaiikkiruukkuun. Kaiken aikaa toivoin olevani vapaa itsestäni, siitä kaavasta jota toistin päivän toisensa jälkeen: tupakkaa, kahvia, viskiä, naisia, kirjoituskone, tupakkaa, kahvia, viskiä...
Yöllä olin eläin. Liikuin vaistojen varassa, seikkailin yökerhojen välkkyvissä valoissa. Päivisin liu’uin todellisuudesta harhaan ja takaisin sekunneissa ilman aineitakin ja tein siitä taidetta. Ja niinä hetkinä kun ummistin silmäni näin painajaista. Jouduin nousemaan ja juomaan lisää.
Sielunkumppania minä kuitenkin etsin kaikkina päivinä, joina lukittauduin sisään kirjoittamaan, kaikkina iltoina joina lähdin kahvilaan etsimään inspiraatiota, kaikkina öinä joina toin uuden naisen vuoteeseeni, eikä minulle kelvannut kuka tahansa.
Joskus olin väärässä ja annoin hänen mennä.
Kun istut parvekkeen kaiteella viidennessä kerroksessa ja siemailet samaa mustaa kahvia, yhtälailla kylmänä kuin sinä aamuna kello seitsemäätoista vaille viisi, mietitkö miltä tuntuisi lentää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti