Ja kun mietit miksi sen täytyy olla niin perseestä aina, kun sinuun sattuu liian paljon. Juttu joka sinun täytyy yrittää muistaa on, että se voi kääntyä koska vain, vaihtaa suuntaa, muuttaa muotoa. Niin siitä selviää. Kun sattuu niin ettei voi hengittää, ei räpäyttää silmiään, ei tuntea sydämensä lyövän, siitä tietää olevansa elossa. Siitä tietää että hengittää vielä, että voi sulkea silmät, avatakseen ne uudestaan. Siitä tietää että voi kuulla veren sykkivän korvissa viellä kerran.
Täytyy vain muistaa että jonakin päivänä, jossain tilanteessa, täysin mahdottomalla tavalla, se tuska lievenee ja huomaat ettei ajattelu satukkaan enää niin paljon.
Suru tulee jokaisen kohdalle tavallaan. Joten parasta mitä voimme tehdä, parasta mitä kukaan voi tehdä on yrittää olla rehellinen.Yrittää elää elämäänsä oikein ja korjata ne virheet jotka on jo tehnyt.
Paskamainen juttu on, ettemme voi kontrolloida sitä. Se tulee omalla ajallaan, silloin kun se on todennäköisimmin sinulle surkein aika maailmassa. Niin kuin joskus kun purskahtaa hillittömään nauruun hautajaisissa tajutessaan, että paras ystävä todella kuoli. Voimme vain yrittää antaa itsemme tuntea se kun se tulee. Yrittää päästää irti ja antaa mennä kun voimme.
Pahinta on, että kun luulet sen menneen, olevan ohi, se alkaa aina alusta. Viiltävänä, ílman että pystyt blokkaamaan sen pois päästäsi. Ja aina, joka ikinen kerta, se järkyttää yhtä paljon, horjuttaa tasapainoa juuri sen verran, että pääsee sisään pienimmästäkin säröstä.
3 kommenttia:
Mä en kyl oikeesti tajuu miks ne alko nauraan sielä hautajaisissa, koska siin ei ollu mitään järkee. Mut hei tää oli hyvin kirjotettu eikä nii synkkä :)<3
Tekstisi kuulostaa juuri siltä että tulen siteeraamaan sitä jossain ja vieläpä palaamaan monet kerran.
voisinpa väittää että parhaasi? :)
Toiveikasta, kivaa vaihtelua välillä. Tykkäsin paljon. Kaikista parasta on se että koko teksti on täyttä totta. :) Viimeinen kappale oli lempparini. <3
Lähetä kommentti