Kerran toisensa jälkeen palaan ja vien häneltä sen mikä on koko hänen elämänsä.

Tärisevin käsin sytytän tupakan. Taas minä tein sen. Se olin minä, vaikka sinä tässä pettäjä oletkin. Haluaisin huutaa kaiken syyllisyyden ulos sisuksistani. Sylkeä pois toksiinin joka polttelee sydämessäni. Sillä minä en vihaa häntä, vaikka rakastan sinua. Tämä on liian julmaa, liian väärin. Paskat tästä. Vedän keuhkoni täyteen myrkkyä.

“Sinä tapat itsesi tuolla.”

Lempeä kuiskaus ihan korvan juuressa. Se on liikaa minulle. Poikasi nukkuu tuolla sisällä pinnasängyssä! Me rakastelimme juuri viereisessä huoneessa. Tämä ei ole oikein ja silti en osaa lopettaa. Tumppaan valkoisen omakotitalosi valkoisen verannan valkoiseen kaiteeseen. Teillä on kultainen noutajakin. Se täydellinen perheidylli. Mikä minä olen sitä rikkomaan?

“Minä sanoin kauan sitten, etten tee sitä teidän talossanne, teidän silkkilakanaisessa vuoteessanne.”

“En minä sinua pakottanut.”

Et niin. Kutsuit vain viettämään iltaa, mutta minä tiesin mihin se johtaa. Tähän se johtaa aina. Joka ikinen, joka ainoa kerta kun hän on poissa. Aina kutsut minut seuraksi ja se on väärin. Tiedät että tämä tapahtuu kerran toisena jälkeen etkä tee elettäkään estääksesi sitä. Sinun elämäsi tässä on vaakalaudalla.

Minulla on päälläni sinun miehesi aamutakki. Kuinka nöyryyttävää se on? Voisin itkeä pelkästä häpeästä. Ja joka kerran kun tulen teille kahville miehesi toivottaa minut hymyillen tervetulleeksi. Ja minä olen se jonka kanssa hänen rakastettunsa pettää. Ei, minun rakastettuni. Hänen vai minun, en tiedä. Kerro sinä.

“Tämä on viimeinen kerta.”

“Toivottavasti ei.”

Kirpakka syystuuli pörrötää molempien hiuksia. Saa värähtämään kylmästä. Voisi jo sataa lunta. Kirkasta, puhtaanvalkoista lunta. Häissäsi minä olin kaaso, sinä pukeuduit valkoiseen. Minusta se oli tekopyhää, ethän sinä ole ollut viaton vuosiin. Jopa hääpäivänäsi, petit miestäsi kanssani.

“Onko tässä talossa tupakkaa?”

“Keittiössä, kolmas kaappi vasemmalta, alahyllyllä.”

Hymyilet kun kuulet kaappien availua ja kiroamista sisältä. Miten se voi olla niin vaikea kuunnella kunnolla? Tulet näyttämään ja suutelet niskaani. Näin ei saa jatkua. Työnnän pois vaikka haluan sinut iholleni.

“Miten voit tehdä näin?”

“Koska rakastan sinua?”

“Mutta häntä enemmän.”

Hetken täydellinen, mitäänsanomaton hiljaisuus. Anteeksipyytävä hymy nousee huulillesi. Katkerat kyyneleet. Paskat tästä. Ansaitsen parempaa. En ole varvalinta, ikuinen kakkonen. En kestä kilpailua. Joko olet minun tai hänen.

“Anteeksi.”

“Minun on mentävä.”

Ja minä sytytän uuden tupakan. Seitsemäs tänä iltana.

Hyvästi.