Ohut pilvipeite piilottaa auringon. Täysikuu näkyy ja sinisenkirkkaista tähditä näkyy satavan pehmeää puuterilunta. Kuu, pilvipeite. Tähdet ja aurinko. Eikun mitä? Luntakin sataa. Mutta eihän se voi olla mahdollista. Säätiedotuksessahan luvattiin räntää. Odotin sitä. Kotona sai aina jälkiruokaa räntäsateella.
Räntä piiskasi ikkunoita, ulkona oli kuraista ja ikävää. Rakastin näitä iltoja joina sai käpertyä peiton alle lämpimään ja nauraa ohikulkijoille jotka olivat lenkkeilyttämässä hienostelevia kiinanpalatsikoiriaan. Niillä oli sadetakit päällä. Kippurassa nauroin niille, hullunkurista, kerrassaan vinkeää. Enkä vielä nytkään ole keksinyt vastinetta sanalle hilarious.
Ala asteen pulpetissa kasvatin taikasieniä niinä päivinä kun istuin jälki-istunnossa. Sinisiä, oransseja, hopeanhohtoisia. Aina satoi sisällä, ukkosti ja salamoi. Pystytin pari sateenvarjoakin makuupussini ylle. Sateenkaaren väreissä ne olivat ja opettaja kysyi aina homoista. Kotona isä ja sen mies odottivat iltapalalle ja minä hymyilin niille kun ne ojensi minulle lautasellisen matoja.
Jalkakäytävältä nappailen yhä vielläkin pudonneita nappeja. Niitä olen monet illat nostellut helminauhoiksi katonrajaan miettien mikä olisi sopiva sana sanottavaksi kun kaataa toisen kura-loskalammikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti