Sanoin: "Sinä et voi omistaa minua, Marilyn. Enkä minä voi omistaa sinua. Joten kuka sinut omistaa?"
Hän oli vaiti.
"Kuka sinut omistaa, Marilyn?" toistin.
Hän nosti katseensa suoraan minuun ja sanoi vakaalla äänellä: "Pelko."
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi: "Jos kukaan ei omista minua, miksen voisi kuulua kaikille halukkaille?"
Joskus mietin, että jos kukaan ei kerran omista minua, miksen voisi kuulua kaikille halukkaille. Minä en omista sinua, etkä sinä omista minua, mutta pelko omistaa meidät molemmat. Se kietoo lonkeroitaan ympärillemme, punoo hämähäkinseittiään, emmekä me voi paeta yksin.
Parisuhdekirjoissa kysytään aina "ollaanko yhdessä kaksikko vai kahdestaan yksikkö". Mitä väliä sillä on kun kuitenkin ollaan yksin? Kaksikkona ollaan kaksin yksin, yksikkönä ollaan yksin kaksin, mutta loppujen lopuksi olemme yksin aina, tavallaan. Vaikka hankkisit satoja ihmisiä ympärillesi, et voi paeta käsitettä pelko.
Kaikki haluavat löytää itselleen parin, ollakseen vähemmän yksin. Mutta onko parempi olla yksin yksin, ilman sitä toista, joka on kosketusetäisyydellä aivan yhtä yksin yksin?
Totuus kuitenkin on, että on paljon helpompi katsoa omia pelkojaan silmästä silmään, kun tietää, että siinä ihan lähellä makaa joku, jonka viereen voi käpertyä painajaiseen herättyään.
Joskus iltaisin kun on jo niin pimeää, ettei näe rajoja selvästi, tuijottelen taivaanrantaan odottaen auringonnousua, vaikka tiedän sen pysyttelevän unessa viellä monta tuntia, niinkuin minunkin pitäisi. En vain voi nukkua, se on niin hirvittävää tuhlausta. Ja pelkään, ettei hän olekkaan siinä kun herään.
En osaa sanoa onko rakentavampaa istua ikkunalaudalla ja tuijottaa kaukaisuuteen vai makoilla hänen vieressään sängyllä ja vain kuunnella kuinka hän hengittää, sipaista välillä karannut hiuskiehkura pois hänen kasvoiltaan vai vaan nukkua, vajota veden läpi jonnekin kauas, missä kultakalat lentävät vapaana, ilman maljansa kahleita.
1 kommentti:
Vau, tää sun uusi ulkoasu on kivan näkönen. :)
Hyvä teksti, tykkäsin eniten tuosta: "Vaikka hankkisit satoja ihmisiä ympärillesi, et voi paeta käsitettä pelko." -lauseesta. Jotenkin niin omaa elämää kuvaava.
Hieno teksti, taaskin. :)
Lähetä kommentti