"Hän on noita. Raiskatkaa hänet, polttakaa hänet roviolla!"
Jopa kuolemani hetkellä minä rukoilen ihmisten puolesta. Te kiittämättömät! Vähäpätöiset mielettömät ihmiset! Luuletteko että voitte paeta Jumalan sanaa vain polttamalla minut. Minä olen kuullut pyhän äänen. Minä pelastin teidät Englannin hyökkäykseltä. Minä vapautin teidät. Jumala suojelee minua kyllä. Rakastan teitä kuitenkin, minun kansani.
"Rakas Jumala, anna heille heidän syntinsä anteeksi."
Latinaksi toistan rukoukseni liekkien nuollessa vartaloani, riisuen päältäni karhean kankaan. Palaessaan hampun höyry on huumaavaa. Jumala, annatko heidän katsoa tämän?
"Missä on jumalasi nyt?"
Peilin edessä olen harjoitellut hymyni täydelliseksi. Niin että se hämäisi jokaisen joka yrittää lähestyä minua. Niin että se hämäisi paholaisen uskomaan että olen vahva, että olen rohkea. Älkää olko huolissanne, Jumala on valinnut minut kuolemaan. Paitsi ettei ole, sen valinnan teette te. Te teette minusta Valitun. Elän neitsyeenä ja kuolen marttyyrina. Olen tässä teitä varten, suojelusenkelinä...
Ei. Pyhimyksenä.
"Peiliin katsominen on rohkeutta."
He kysyvät pettivätkö minut ihmiset vai Jumala. Minua ei pettänyt kukaan. Uskon että olisin voinut kääntyä takaisin. Sieluni on puhdas. Ruumini on kärsinyt, mutta edes helvetin liekit eivät ole koskettaneet sieluani. Jumala, tämä sielu palaa luoksesi. Anna minun nousta enkeliksi, sillä sieluni on puhdas ja viaton.
Kun enää tuhka on jäljellä, kuka antaisi minulle siivet? Jumalako? Vai minä itse? Rakkaudesta itseeni, ja ihmisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti