Jos aloitan tarinan "olipa kerran", onko loppu varmasti onnellinen? Kerron rakkaustarinan kahdesta ihmisestä, jotka elävät yhdessä ja onnellisina elämänsä loppuun asti. Ei vaan sinusta ja hänestä. Riisun tarinani riidoista ja vaikeuksista ja annan lapsille väärän kuvan maailmasta. Ilman lempeitä suudelmia he elävät elämänsä odottaen korvia kutittavaa viulumusiikkia kun törmäävät elämänsä valittuun.
Olen sanataituri, tarinan kertoja niiden rakkausrunojen meressä, joita hän soittaa sinulle veripisaroita kitaran kielillä. Hänellä on ketjussa plektra jokaisilta festareilta, jolla hän on maannut toisen kanssa. Ilman nimiä hän on sinua pettänyt nähden kasvosi jokaisella tytöllä ja hän rakastaa sinua aina.
Laulamansa laulut kertovat sydämen särkymisestä. Sanat on kirjoitettu ihmisten huulille ja minä sanoista parsin lauseita ja kirjoitan ne taivaalle. Kerran sinä viellä huomaat vieraan tuoksun hänen hiuksissaan ja toisen naisen maun hänen huulillaan. Aina ja ikuisesti sinun, hän sanoo vaikka tietää sinun tietävän. Päivien, viikkojen, kuukausien riitoja, haavoja ranteissa ja mustia läikkiä pyyhkeissä. Sinä heität tavaroita ja hän tarttuu käsiisi, yhdessä siivoatte rikki menneen lasin palaset ja eroatte.
Sinun elämäsi haarautuu hänestä tässä. Siinä missä joki haarautuu kahteen osaan, toiseen joka tasaisesti turvaa elämää, toiseen joka kuohuu ja ryöppyää putouksina suvantoihin, te suutelette viimeisen suudelmanne. Vaikka kumpikin tietää, että lopulta molemmat joen haarat laskeutuvet samaan mereen, ovat jälleen samaa vettä, pyörteillen ja sekoittuen, antautuen toisiinsa täysin. Minä olen se joka on kirjoittanut elämäsi tarinan ja luen sen nyt maailmalle. Salaisuutesi paljastan heille hunajaa huulillani ja he pelästyvät rakkautta, sillä kukaan ei elänyt elämäänsä onnellisena loppuun asti. Sen pituinen se, he sanovat ja itkevät, vaikka eivät ole koskaan olleet lähelläkään loppua.
Kuiskaten nimesi kuoleman hetkellä hän janoaa anteeksiantoasi. Ja sinä tiedät, rakastat häntä yhä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti