Pakenenko minä omaa kansaani vai Paholaista? Kenen tahto on se että minun täytyy piilotella täällä rottien seassa? Tahrata käteni vereen pelastaessani niitä joihin nuo säälimättömät pakanat ovat jo osuneet. Sitoen sykkiviä haavoja vaatteillani. Jumala kutsui minut jotta voisin pelastaa nämä ihmiset ja ne jotka koluavat yläpuolellamme veren tahrimia katuja. Minun tehtäväni on herättää heidät, muistuttaa heitä Paratiisista, saada heidät ymmärtämään mitä Pyhä tarkoittaa.
Voinko minä, Jumalan valittu, juosta karkuun? Minä olen täällä Jumalan tahdosta. Hän on antanut minulle elämän, hänellä on oikeus kutsua minua omaisuudekseen. Hän saa ottaa minut luokseen jos tahtoo. Tämä on minun tarkoitukseni. Tätä varten minut luotiin.
Voitte lyödä selkääni syviä haavoja kettingeillä saamatta minua hiiskahtamaankaan. Voitte työntää bambutikkuja kynsieni alle saamatta minua itkemään. Voitte repiä minua hiuksista kuulematta muuta kuin rukoukseni sielujenne puolesta. Puren hammasta, silmät avoinna, vahvoina. Kipuun en kuole ennen kuin keräätte talteen pääni. Lakkaan hengittämästä, mutta yhtä kaikki olen elossa.
Minun sieluni ei tahraannu. Kestän kivun ja herjat. Voitte ottaa ruumiini. Tahrata sen spermallanne ja myrkyllä. Voitte rikkoa minut. Repiä irti raajani, purkaa minut osiin ja nauraa. Sanoa että olen kuollut. Mutta sisintäni ette saa koskaan. Ette pysty koskettamaan minua. Sieluni on kaukana teidän ulottumattomissanne!
Miltä näyttää ihmisen sielu? Onko se kirkkaana loistava kehä kuin tähti, jonka Jumala on asettanut taivaalle kuvaamaan kaikkia eläviä? Kun tähti sammuu, jättää yksi sielu tämän maailman. Se siirtyy Jumalan luo. Saa siivet ja sädekehän. Mutta kenen kuollessa Aurinko sammuu? Uudelleen syntyneen Jeesuksen? Minun? Rakkaimpani?
Kenen kuollessa kaikki loppuu ja viimeinen tuomio pannaan täytäntöön?
2 kommenttia:
Tykkään tästä sun uudesta aihepiiristä. Vaikken mikään innokas uskovainen olekaan.
Tosi hyvä tämä marttyyri teema ja noi kidutus kuvailut. tulee mieleen en mä tiedä miten se parfyymi-leffa. kai se miljöö tai jotain. pääsee ihan tunnelmaan khihii :)
mut ehkä vähän loppu oli klisee tähdistä puhuessa?
Lähetä kommentti