Vaaleisiin hiuksiin letitellen rusetteja hän kirjoittaa kohtalonsa tasakylkisinä kolmioina lunta ohuemmalle iholle. Silmissään kadonneiden kaupunkien kulta hän sanelee lakeja, joita sieluttomat teinitytöt toistelevat työntäessään sormet kurkkuun. Hiuksensa ne pesevät omalla verellään ja hänen kyyneleensä parantavat syövän.
Ja jos sääriluu löytää tiensä ulos polvilumpion yläpuolelta, voiko hän nauraa kärpäsentoukkien syödessä elävältä pikkulintuja. Ennen kuin hän antaa prinssille palkinnoksi prinsessan hän likaa tämän koskettamalla. Kirjoittaen tyhjiä lupauksia vaalipuheisiinsa hän kihartaa hiuksensa sormia polttelevilla jääpuikoilla.
Ahnaasti hän ryöstää hengen sinun veren värjäämiltä huuliltasi, tietäen sädekehän sammuvan maailmanlopussa. Jonain päivänä hän kertoo pelastaneensa maailman Helvetin liekeiltä, mainitsematta olevansa Paholaisen palvelija. Ja edelleen jokainen mies rakastuu hänen suklaan värisiin silmiinsä, vannoen ikuista uskollisuutta eläville piikeille, jotka pisara kerrallaan valuttavat vihreän veren niiden suonista.
Ehkä hänen pilkallinen hymynsä tavoittaa eräänä päivänä ne jotka kutsuvat itseään kuoleman herroiksi, kohtalottariksi ja satakieliksi joiden elämän kultainen lanka on jo katkaistu kahdeksasti ruostuneilla kynsisaksilla. Joskus sinä ehkä olet se yksi ainoa tyttö, joka osaa laulaa Ehdottoman Ihanan Rakkauslaulun nuotilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti